Harrastukset Tulosta
16.09.2006

JÄLKI

RymyRymyn ensimmäiset jälkiharjoitukset tehtiin heti pennun kotiuduttua syyskuussa ja jo seuraavalla viikolla pentu pääsi ensimmäiselle jälkileirillekin. Parin kuukauden päästä tuli kuitenkin ensilumet ja talvi Kuopioon ja pakollinen talvitauko alkoi. Ensimmäisenä kesänä tein Rymylle ensin makkararuutuja ja myöhemmin lyhyitä jälkiä pääosin pellolle ja lyhyeksi leikatulle nurmelle. Metsäänkin mentiin ja tutustuttiin makkaroihin raivokkaasti tarraaviin hevosmuurahaisiin... Metsä toi kuitenkin mukanaan epätarkkuutta ja vauhtia. Kulmien oppiminen oli Rymylle hankalaa ja pellolla pysyttiinkin oikeastaan koko kesä. Vasta loppukesästä, 1-vuotiaana, alkoi Rymy mielestäni reagoida kulmiin oikealla tavalla ja ajaa niitä tasaisen varmasti.

Toisen talven vietin Tukholmassa vaihto-opiskelujen merkeissä ja jälkiharjoittelu aloitettiin uudelleen palatessani takaisin Suomeen kesäkuun alkupuolella. Tuolloin tein 2-vuotiaalle Rymylle jälkiä aluksi taas pellolle ja myöhemmin vaihtelevasti pellolle ja metsään. Syksymmällä ajoin Rymyllä 300m-800m pitkiä metsäjälkiä ja välillä lyhyitä keppi- tai makkarajälkiä. Syyskuussa 2001 käytiin yhdet jälkikilpailut, josta tuloksena alokasluokan koulutustunnus (JK1).

Keväällä 2002 koiralla tuntui olevan motivaatio vähän hukassa (haku näytti sopivan paremmin vilkkaalle koiralle). Toukokuussa saatiin kuitenkin JK2 ja koko kesä harjoiteltiin olosuhteidenkin pakosta jälkeä, sillä jäimme ilman hakuryhmää. Hikoilu kuumina kesäpäivinä jälkimetsissä palkittiin viimein rotumestaruuksissa, kun parin tuloksettoman kisan jälkeen palaset loksahtivat viimein paikoilleen ja saimme JK3:n ykköstuloksella, päälle vielä jälki-ja pk-rotumestaruus!:)

Talvea vasten tehtyjen motivaatiotreenien jälkeen laitoin koiran reilulle tauolle, tarkoituksena antaa jälkitreenien muhia talven yli mielessä ja aikaa Rymylle palautua kunnolla. Kaudella 2003 kilpailtiin 6 kertaa vaihtelevalla menestyksellä. Ykköstulokset jäivät saamatta mm. puuttuvan esineen, jäljestyksen katkeamisen tai hirven jäljestyksen takia. Mieleen jääneitä kokeita oli esim. Joensuun yökisat, jossa jälki luisti muuten, mutta janalta meni 4 pistettä minun ohjaillessa koiraa liinasta. Harmittavasti ykköstulos jäi vain pisteen päähän... Neljän viikon päästä yritettiin uudelleen Taipalsaarella -tuloksena ykkönen!! :) Muutaman viikon päästä lähdettiin Hollolaan puolustamaan rotumestaruutta, mutta kisat kaatuivat meidän osalta jälkeen; jäljestettiin 45 min hirveä. Talvikauden alkaessa jäi ainakin hyvät treenit pohjalle, kun en varusmiehenä saanutkaan lomaa jo ilmoittauduttuun Jyväskylän kokeeseen!

Image 

2004 kesänä kolmen kokeen saldo oli käyttövalion arvo ja SM 14 jäljellä. Harjoituksia katkoi polvi(?)vamma, joka tuli aina yllättäen koiran spurtatessa täyteen vauhtiin ja veti koiran hetkeksi kolmijalkaiseksi. Paranemista ei ainakaan helpottanut jo aiemmin mainittu koiran vilkkaus!

Kesän 2005 ainoiksi kokeiksi jäi toukokuun koe Kyröskoskella. Tarkoitus oli osallistua myös SM-kilpailuihin, mutta kannuskynnen repeäminen jätti meidät rannalle.

Tämä kesä oli varmaankin viimeinen kilpailukausi. Koira kyllä suorittaa oppimansa temput innolla ja jo vanhenevan koiran hieman rauhallisemmalla tempolla, mutta itselläni on hieman motivaatio hukassa. Pelkästään kilpailemisen riemusta en viitsi koiraa kokeisiin viedä. Rymyn kanssa on realistiset tavoitteet jo saavutettu. Rymyn väsyneenäkin ja vähäiset treenit alla tehty hieno suoritus Lohjan rotumestaruuksissa oli mukava tapa siirtää koira eläkkeelle (harjoituksissa 2 jälkeä, 0 esineruutua ja tuloksena 96+190=286p, I-tulos, kisojen 2.paras tulos).

HAKU

Lilli ja RymyJälkikauden loppuessa lokakuussa 2001, aloitimme hakuharjoittelun, kun Kuopioon saatiin viimein toimiva ja tavoitteellisesti harjoitteleva hakuryhmä. Talven aikana harjoiteltiin pääosin ilmaisuja ja pistotyöskentelyä. Harjoittelu perustui hakuryhmässämme suurelta osin koiran suuren motivaation rakentamiseen, jonka voimalla se jaksaa työskennellä vaativimmissakin olosuhteissa. Rymyn ilmaisu on ollut alusta saakka varmaa ja se ilmaisee "ukot " eli maalimiehet tuomalla rullan ohjaajalle. Myös tyhjät pistot alkoivat olla melko varmoja.

Kun koiralla oli meidän asiantuntemuksemme mukaan haku hanskassa, koetettiin onneamme Mikkelissä, jossa ensimmäinen "umpipiiloutunut" ukko jäi etukulmaan ja sen mukana kaatui myös haaveet koulutustunnuksesta. Muutamia vinkkejä ja käsitys kilpailujen hakutyöskentelystä kuitenkin tarttui mukaan kotiinviemisiksi.

Hakuharrastus aloitettiin jälleen 2004 keväällä Kankaanpäässä pienen ryhmämme turvin. Alkukevät kului perusilmaisuharjoituksissa ja kesällä pidettiin taukoa hausta. Syksyllä olin jo ilmoittautunut kokeeseenkin, mutta hyvin alkanut edistyminen katkesi samaiseen jalkavaivaan ja jouduin perumaan osallistumisemme. Rymy siirtyi siis tässä lajissa eläkkeelle.

TOKO

Lilli ja RymyTokoilua olen harrastanut aiemmilla koirillani (mm. Remu 2 * toko erivoi1). Rymyn ollessa nuorempi, kävimme hakemassa kilpailukokemusta kaksissa tottelevaisuuskokeissa ja saimme oikeuden kilpailla voittajaluokassa. Tokon ihannesuoritus poikkeaa kuitenkin mielestäni liian paljon pk-tottelevaisuuden ihanteesta.  Tässä lajissa ei ole tarkoitus kilpailla kuin korkeintaan eläkeläisen päivien rikastuttamiseksi! :)

MUUT HARRASTUKSET

Suojeluun olemme jonkun verran tutustuneet Rymyn kanssa mm. hoffien suojeluleirillä ja kesäleireillä. "Purutreenit" ovat olleet lähinnä patukka- ja saalisleikkejä, joista Rymy on kyllä tykännyt ja omaa mielestäni melko hyvän saalisvietin ja suurehkon taistelu- ja puolustushalun.
Laji on vaativa ja kokonaisvaltainen yhdistelmä peltojälkeä, tottelevaisuutta ja suojelua, jossa menestykseen vaaditaan paljon niin koiralta kuin ohjaajaltakin. Tilaisuuden tullen kävimme kuitenkin kentällä metsästämässä patukkaa.

Viimeksi päivitetty ( 02.08.2008 )
 
Sivut sponsoroi Demotus.com: Teemu "Stefa" Kokkonen © 2010 Piskipataljoona